torstai 14. maaliskuuta 2013

KOKIS ry - Kotikissojen puolesta

www.kotikissa.org

Eilen postiluukusta tipahti Kokiksen uusin jäsenlehti. Jo alkusivuilla oleva Puheenjohtajalta on huolestuttavaa luettavaa - yhdistykselle on kyllä saatu uusi hallitus tälle vuodelle, mutta entä tulevaisuudessa? Kokis toimii tällä hetkellä lähinnä Tampereen seudulla, vaikka onkin valtakunnallinen yhdistys. Tämä johtuu siitä, että tämän hetkiset aktiivit asuvat sillä seudulla. Huolestuttavinta on kuitenkin se, että yhdistys ei ole kerännyt uusia aktiivijäseniä viime aikoina. Toiminta on näin ollen vaakalaudalla, mikäli tulevaisuuden toimijoita ei löydy eikä hallitusta kyetä muodostamaan.


Siksi ajattelin kirjoittaa tämän tekstin. Olisiko juuri sinulla kiinnostusta toimia Kokiksessa? Olisin niin iloinen, mikäli blogistanian viidakkorummusta olisi hyötyä yhdistyksen tulevaisuudelle ja tietous yhdistyksestä tavoittaisi mahdollisimman monta kissa-ihmistä. En ole kyllä itsekään kovinkaan aktiivinen jäsen enkä kuulu hallitukseen, mutta välimatka on minun suurin esteeni. Tämä ei ole millään tavoin Kokiksen sponsoroima tms. mainos, vain yhdistyksen tulevaisuudesta huolestuneen jäsenen kirjoitus ja haave siitä, että jo parikymmentä vuotta kotikissojen hyväksi mm. leikkauskampanjoin toiminut yhdistys voisi pysyä elossa jatkossakin.


Näin Kokiksesta kerrotaan Kokiksen nettisivuilla:

Kotikissayhdistys KOKIS ry perustettiin vuonna 1993 kotikissojen arvostuksen ja aseman parantamiseksi, kotikissatietouden lisäämiseksi ja kotikissojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin, tätä nykyä Tampereelta käsin.



Kokis tiedottaa ja neuvoo kotikissojen huolenpitoa koskevia asioita, mm. toimittamassaan Kotikissa-lehdessä, joka on ilmestynyt vuodesta 1994 alkaen 3-4 numerona vuodessa.


Kokis järjestää kissojen leikkauskampanjoita ei-toivottujen kissojen syntymisen vähentämiseksi.

Kokis järjestää ja tukee myös muuta kissojen oloja parantavaa eläinsuojelullista toimintaa.




Kokis pitää info-myyntipöytää soveltuvissa tilaisuuksissa Tampereen seudulla.

Kokis järjestää mahdollisuuksien mukaan kotikissanäyttelyitä.



Näin juhlavuonna tilanne on huolestuttava, koska toimintaa on jouduttu jo supistamaan. Toivottavasti juhlavuodesta ei tule yhdistyksen viimeistä vuotta! Kotikissojen oma yhdistys olisi edelleenkin hyvin tärkeä olemassa.

Kiitokset tekstin lukemisesta! Toivottavasti yhdistyksen toiminta saadaan jatkumaan vielä pitkän aikaa!

Kattimaisin terveisin,

7 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kiitos postauksesta, tälläisestä yhdistyksestä en ole aiemmin kuullutkaan.

Ana kirjoitti...

Jaa, en mäkään ollut kuullut.

Elina kirjoitti...

Sittenhän tämä posti tavoitti jo kaksi yhdistyksestä tietämätöntä. Jes!

Minä olen ollut kokislainen nyt muutaman vuoden. Fabukin esiintyi jäsenlehdessä vuonna 2009: http://www.mementomori-a.blogspot.fi/2009/11/lehtijuttu.html :)

Mehu kirjoitti...

Hih, muistankin kun Fabu pääsi lehteen! :)
Mukavaa että "kamppanjoit" Kokiksen puolesta. Itse en ole jäsen.. ó.ò Laajempi toiminta tosiaan houkuttelisi varmasti lisää ihmisiä mukaan. Se on niin harmi kun nämä pienemmät järjestöt keskittyvät lähinnä yhdelle paikkakunnalle ja toiminta latistuu sen myötä kun siitä ei saada tarpeeksi valtakunnallista.

Elina kirjoitti...

Onneksi jokaisen jäsenen ei välttämättä tarvitsekaan olla aktiivinen, jos edes se tietty määrä toimii riittävän aktiivisesti!

Tuolla 14 euron jäsenmaksulla osallistun mielelläni esimerkiksi juuri kissojen leikkauskampanjoihin yms :)

Mamma N kirjoitti...

Minäpä olen joskus Kokikseen kuulunutkin! Pitänee liittyä uudelleen :) Kiitos muistutuksesta.

Elina kirjoitti...

Jes, mahtavaa! :)