lauantai 1. syyskuuta 2012

S niin kuin...

Syksy.

Syyskuu.

Syysflunssa.

Niin siinä vain kävi, että kaikista varotoimista huolimatta tauti iski salakavalasti päälle. Kurkussa kasvaa kaktuksia, nenä vuotaa ja lämpö sahaa edestakaisin. Kissatkin näyttävät ymmärtävän sen, sillä sängyssä on ollut tungosta. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että kaksi täkkiä innostavat leikkimään kuurupiiloa... Kuten iltapäivälläkin kävi. Magnus käpertyi alunperin jalkoihini molempien peittojen alle. Hetken kuluttua sänkyyn kapusi myös Felix, alimmaisen ja päällimäisen peiton väliin. Ehkä viisi minuuttia sujui rauhallisesti, kunnes Felix alkoi takomaan Magnusta päähän peiton läpi. Lopulta Magnus luovutti ja antoi Felixin jäädä ainoana viereeni. Hyvä tovi siinä sitten kyllä vierähtikin, useampi tunti. Ester katseli aikansa poikien touhaja ja totesi ilmeisesti, ettei sänkyyn tuppautuminen yhtä aikaa ole hyvä idea...

Mietinpä tässä koneella istuessani, että monissa blogeissa on hurjan kauniita "sairastelukuvia". Useimmiten kuvat sisältävät höyryävää teetä, villasukkia tms. Kuka jaksaa ottaa kuvia sairaana, vai onko joku niin viisas, että ottaa sellaisia "lavastuskuvia" etukäteen? Itse jaksan hädin tuskin istua koneella, saatika sitten ottaa mitään kuvia. Onneksi on pikku-Ester! :)

Mitä kaikkea olen sitten kokeillut taudin helpotukseksi?

- hunajalla terästettyä rommitotia
- saunan lämpöä (ennen oman kehon lämpöilyä)
- hunajalla terästettyä mustaherukkamehua
- Buranaa
- Bafucinia
- Strepsilsiä
- Mynthonia
- raakoja valkosipulinkynsiä syötynä (meni melkein koko sipuli, kiitos Sannalle muistutuksesta!)
- raakoja valkosipulinkynsiä nenässä
- chiliä syötynä
- marjoja syötynä (vitamiinia)
- vitamiinia purkista
- kurkun huuhtelemista suolavedellä

Huomenna ajattelin tehdä vielä valkosipulihauteen jaloille (murskataan valkosipulia ja sekoitetaan öljyn kanssa, laitetaan tahna muovipusseihin ja jalat muovipusseihin - sitten suljetaan pussit kumirenksuilla jalkojen ympärille ja viimeistellään koko komeus vielä villasukilla).

Onko kenelläkään vielä lisää hyviä flunssankarkotusohjeita?




8 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Öh, aika pitkälle samoilla mennään ja hitsi kun tätä on kestänyt lähes viikon! Eli konstini eivät ilmeisesti ole hyviä. Koska pidän viskistä, ystävä ehdotti kurlaamaan silllä, ja meni sitä kyllä kurkusta alaskin ;-) Parhaillaan juon hunajalla terästettyä kuumaa karpalomehua.
Ei kyllä tulisi mieleen alkaa ottaa jotain flunssakuvia, siis ööh! Kun tukkakin oli pesemättä ties kuinka monta päivää, karmea näkyhän niissä kuvissa olisi ollut. Eilen olin jo sen verran reippaampi että lämmitin saunalla pesuvettä ja sain tukan pestyä. Tänään kävin jo viemässä roskat, sillä pussi alkoi jo haista :-S Tässä mitään edustavia kuvia saisi :-D
Onneksi on Ester, siis niin ihana jumppaope! "Jaa pää nousee, hartiaaat irrrti lattiasta!"

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Myrsky kirjoitti...

Olisiko tästä hyötyä: Kuoritaan tavallinen sipuli, siivutetaan renkaiksi, laitetaan sipulirenkaat talouspaperien väliin, paketti jalkapohjien alle ja sukat jalkaan. Ja päälle vedetään villasukat. Tämä yöksi. Kokemukseni on että nenä pysyy auki, ja saa nukuttua.

Pikaista paranemista, onneksi sinulla on kissalapset viihdyttäjinä.

Paula kirjoitti...

Flunssa kyllä yleensä paranee myös sairastamalla. Pitää levätä, ei saa lähteä liikkeelle liian aikaisin, hyvä jos malttaa olla sairaana. Flunssan sairastaminen silloin tällöin kuuluu perusterveyteen.

Paula kirjoitti...

Niin... eli pikaista paranemista!

Cheri kirjoitti...

Toivotan pikaista paranemista! Vaikuttaa siltä, että flunssa kiertää täällä blogistaniassa. Sain kerran libanonilaiselta ystävältäni hyvän flunssalääkereseptin: Vahvaa mustaa teetä,
mukaan kokonaisia mustapippureita (n. 3 kpl),
neilikkaa (n. 3 kpl),
kokonaisia kaardemummia (varmaan rouhekin käy),
kanelitanko ja
inkivääriä tuoreena tai jauheena. Kiehautetaan, siivilöidään, lisätään hunajaa ja nautitaan kolmen tunnin välein. Juoma aiheuttaa elimistön lämpenemistä, minusta on ollut tehokasta. Jos toinen sairastaa niin voisi kuvitella turhautuneena ottavansa fiiliskuvia, itse sairastaessa ei tulisi mieleenkään.

Mamma N kirjoitti...

Toivottavasti pian hellittää! Pitää sitten muistaa ihan kunnolla malttaa ja sairastaa, että tulee kuntoon varmasti.

J O J O kirjoitti...

Hitsi sä oot kivan värinen katti :)