Olen aivan rättiväsynyt. Hautajaisjärjestelyt kuluttavat ihmistä kummallisen paljon. Voisi kuvitella, että täytyisi olla aikaa surra rauhassa, vaan ei. Kaiken maailman puhelinsoittojen jälkeen on mietittävä hautajaisten yksityiskohtia, arkielämän asioista nyt puhumattakaan. Ehkäpä toisille ihmisille onkin hyvä, että kuoleman jälkeisenä aikana on paljon tekemistä, jottei suru lamauta heitä. Itse uskoisin kuitenkin kuuluvani siihen ryhmään, jonka täytyisi saada ajatella tapahtunutta rauhassa. Itkeä silloin kun huvittaa, nukkua silloin kun huvittaa, tehdä tärkeellisempiä asioita vasta sitten, kun huvittaa.
Tänään on ollut viimeinen päivä hoitaa kaikki kuntoon. Illansuussa pesin autoa. Tietenkin letku alkoi temppuilla, ja yllätys yllätys - olin puoliksi litimärkä. Toivottavasti olen huomennakin vielä jokseenkin terveiden kirjoissa. Olisi sääli, mikäli kaunis huilumusiikki peittyisi minun ei-niin-hurmaaviin yskähdyksiin. Toivokaamme parasta.
Alan tosiaan olla jo aika kuitti. Ensin ajattelin, että huomisen jälkeen saan huoahtaa, mutta sunnuntaina on vielä uudestaan ajettava hautajaispaikan kirkkoon, kiitospyhä. Maanantaina jatkuvat arkielämän järjestelyt, ja tapaamisia ym. vastaavia onkin koko viikon ajan. Sitä seuraavan viikon nukun, suotteko minulle sen?
Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti