tiistai 11. kesäkuuta 2013

Muuttohaaveita ja asuntounelmia


Viime aikoina olen käynyt melko aktiivisesti asuntoesittelyissä. Sopivia taloehdokkaita on kyllä tullut vastaan, mutta oman asunnon myyntiä odotellessa odottavan aika on melkoisen pitkä...

Alkuviikosta laattaostoksilla katseeni kiinnittyi välittömästi myös tapetteihin. Tiedän jo melko tarkkaan mitä haluaisin tulevassa kodissa tehdä, eivätkä suunnitelmat oikeastaan riipu edes siitä, että millainen talo sitten tuleekaan olemaan. Parisen vuotta sitten valitsin olohuoneeseen harmaan tapetin, johon olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän. Onkin sääli, ettei sitä saa enää juuri mistään. Ainoastaan valkoista versiota olen nähnyt, eikä se ole samalla tavalla mieleeni.


Siispä harmaa ja valkoinen tulevat olemaan värisävyjä, joita kotiini tulen laittamaan jatkossakin. Olohuoneen lisäksi eteinenkin on nykyisellään harmaa ja makuuhuone sekä keittiö valkoinen. Sama väriskaala tulee siis olemaan meillä jatkossakin. Keittiöön toivoisin vaaleaa ja harmaata tai mustaa myös. Keraamisen lieden tahtoisin, voi, siitä olen haaveillut jo seitsemisen vuotta. Nykyiseenkin asuntoon haaveilemaani tehosteseinää ajattelenkin jo tulevaan kotiin. Tahtoisin jonkinsortin rapatun tms. tehosteseinän, jonka pintastruktuuria voisi korostaa valolla. Kylpyhuoneeseen olen taas mielikuvissani laittanut sadesuihkun. Kaikestahan voi tietenkin haaveilla, katsotaan sitten mikä lopullinen budjetti on kunhan se meille tarkoitettu koti osuu lopulta vastaan!


Kissoja ei pidä tietenkään unohtaa. Luulen että kisut rakastaisivat jonkinlaista kiipeilyseinää kaiken muun kissakäytännöllisen ohella... Suunnitellaan, suunnitellaan!

Ja joulun maissa tämä jatkuva reissuaminen loppuu toivottavasti, kun opinnotkin päättynevät. Sitten olen taas paremmin Felixin saatavilla eikä kissojen tarvitse olla jatkuvasti hoidossa ja minun liikekannalla. Sitä siis odotellessa.

Muistakaa haaveilla!



6 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Mä myin talon ja nyt etsiskelen osakehuoneistoa. :) Sisustushaaveita on. :) Kollo ei osaa olla raapimatta tapetteja niin mä haaveilen, että tulevaisuuden asunnossa olisi maalatut seinät niin kuin tässä nykyisessäkin asunnossa (nykyään) on. ;)

Haaveet ovat tärkeitä jokaiselle! :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ehdottomasti sinun on investoitava keraamiseen lieteen. (Ja ne puheet siitä että se on hankala pitää puhtaana voi unohtaa!)

Jatka vain haaveilua!

Mamma N kirjoitti...

Haaveilu on mukavaa! Oma kiipeilyseinä kissoille olisi varmasti tosi suosittu :)

Ana kirjoitti...

Hei tota - tapetti! Jännää. Mulla on vain parin vuoden kokemus kissojen ja tapettiseinän yhditämisestä. Ei ollut rohkaisevaa eikä palkitsevaa. Mut teil ei vissiin ole mitään ongelmia?

Cheri kirjoitti...

Haaveita pitää olla. Oikea koti tulee kyllä vastaan. Pääasia, että on lauma koossa :)

Elina kirjoitti...

Sirpa ja Kollo: Onnea etsintään! :)

Myrsky ja Minna: Minustakaan keraaminen liesi ei ole vaikea puhdistaa, oikeastaan ajattelen ihan päinvastoin... Lapsuuden kodissa oli keraaminen liesi aina ja nykyisellään äidillänikin on, enkä pidä sitä ollenkaan vaikeahoitoisena.

Mamma N: Niin minäkin luulen, että kiipeilyseinä olisi kova sana :)

Zepa: Nämä pikkukisut on kyllä repineet mummolassa tapettia, mutta semmoisista paikoista joissa tapetti oli jo ennestään hieman repaleinen. Ehjiin tapettiseiniin eivät ole koskeneet, onneksi! :)

Cheri: Niinpä, kyllä se koti tulee vielä vastaan. Ja lauma kun on koossa, niin kaikki on hyvin :)